Siirry suoraan sisältöön

Outi Aatsinki

Kehoterapiaa laajalla kokemuksella

”Oikeastaan voisin sanoa, että kaikki opiskelemani eri tekniikat nivoutuvat yhdeksi ja samaksi; asiakkaan eteen tehdään kaikki, mikä osataan ja mitä asiakkaan keho sillä hetkellä pystyy vastaanottamaan. Meidän kohtaamisemme uuden ihmisen kanssa on aina jännittävää ja erityisesti kun hoidetaan tavalla, josta ei tiedä mitään. Se tuo kehoon puolustusreaktion. Minun tehtäväni hoitajana on pystyä ohittamaan tämä puolustusreaktio ja päästää keho rentoutumaan.

Silloin vasta asiakkaan paraneminen voi alkaa.”

Outi Aatsinki

AJANKOHTAISTA

Kevättä kohden matkalla! Odotan jo innolla mustarastaiden laulua.

Talven taittumista odotellessa, pidän lauantait (28.2, 7.3, 14.3, ja 21.3) työpäivinä. Aamupäivällä teen tuoksuttomia hoitoja ja iltapäivisin eteerisillä öljyillä. Kaikki öljyhoidot ovat kivuttomia (tämä erityisesti miehille tiedoksi).

Öljyhoidoista Raindropissa käytetään eniten öljyjä (yhdeksää erilaista), jotka voidaan valita asiakaskohtaisesti tai käyttää perussettiä, joka koostuu pääasiallisesti yrttiöljyistä. Raindrop vaikuttaa erityisesti selkärankaan.

NAT (neuro-auricular technique) tehdään kuudella öljyllä kallonpohjaan, kaularankaan ja rintarangan yläosaan. Suosittelen tätä, jos tarvitsee pysähdystä tai lepoa.

Jalkapohjiin tehtävä hoito on nimeltään Golden Touch ja siinä käsitellään jalkapohjan kautta koko kehoa. Tähän ja Raindrop-hoitoon kannattaa ottaa mukaan puhtaat villasukat, sillä öljyjen tuoksu säilyy niissä pitkään.

Sitten hoitaja siirtyy Sallaan 22.3.-10.4.

Kouvolassa on seuraavat messut 12.4. Tuulensuojassa. Tervetuloa kokeilemaan erilaisia hoitoja, joita minä, Maarit Kemppainen ja Eira Tahko annamme.

Onko sinulla jokin vaiva, johon et ole saanut kunnolla apua?

Olet jo käynyt hoidoissa tai muuten tiedät mistä on kysymys


Asiakaskokemukset