Asiakas kärsii erityisesti selkä- ja niskavaivoista, mutta on taustatietojen mukaan perusterve, ei sairauksia eikä loukkaantumisia.
Käsitellessäni häntä rintakehän ja selän alueelta, kysyin oliko hän ollut ...
Outi Aatsinki
”Oikeastaan voisin sanoa, että kaikki opiskelemani eri tekniikat nivoutuvat yhdeksi ja samaksi; asiakkaan eteen tehdään kaikki, mikä osataan ja mitä asiakkaan keho sillä hetkellä pystyy vastaanottamaan. Meidän kohtaamisemme uuden ihmisen kanssa on aina jännittävää ja erityisesti kun hoidetaan tavalla, josta ei tiedä mitään. Se tuo kehoon puolustusreaktion. Minun tehtäväni hoitajana on pystyä ohittamaan tämä puolustusreaktio ja päästää keho rentoutumaan.
Silloin vasta asiakkaan paraneminen voi alkaa.”
Outi Aatsinki


AJANKOHTAISTA
Tervehdys!
Torstaina 6.11. Sunilassa hoitojen ilta klo 16-20. Paikka Mankeli, Harjukatu 2, Sunila. Illan aikana voi kokeilla eri hoitoja 10€/hoito, ostaa lahjakortteja isänpäivään tai vaikka joululahjoiksi. Minulla esittelyssä mikroverenkiertoa hoitava Bemer Evo, CST eli kraniosakraaliterapia ja GuaSha. Kollega Tarja Karvonen esittelee akupunktiota ja päähierontaa. Pumpkin spice kahvit tai teet tarjolla.
Lauantaina 22.11. Mankelissa klo 10-16 Young Living -päivä. YL-tuotteita (diffuja, eteerisiä öljyjä, puhdistusaineita, ihonhoitotuotteita) myytävänä. Tee itse roll-on -piste. Mahdollisuus kokeilla hoitoja eteerisillä öljyillä (Vitaflex, Golden touch, Raindrop ja NAT). Paljon vinkkejä, arvontaa. Kahvila, jossa myös on eteeriset öljyt käytössä.
Tervetuloa molempiin tapahtumiin!
Sunilassa vastaanotto noin joulukuun puoliväliin saakka.